Suomennettuja otteita Rudolf Steinerin esitelmistä. Esimerkiksi henkisen tien kulkemisesta, Kristuksesta, ihmiskunnan kehityksestä ja ihmisen henkisestä rakenteesta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ajatukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ajatukset. Näytä kaikki tekstit
maanantai 20. marraskuuta 2017
Mikael ja ajattelun henkisyys
"Henkisyys ei nykyisenä Mikael-aikana voi jäädä vain tiedostamattomaksi kokemiseksi, vaan sen täytyy tulla tietoiseksi omasta luonteestaan. Se merkitsee Mikaelin ulottumista ihmissieluihin...
Ajattelu kadotti itsensä joksikin aikaa maailman aineellisuuteen. Nyt sen täytyy löytää itsensä maailman henkisyydestä. Kylmään ja abstraktiin ajatusmaailmaan voi virrata lämmintä ja olemuksellista hengen todellisuutta. Se merkitsee Mikaelin aikakauden alkamista."
- Rudolf Steiner, Mikael-aika
Antroposofisia johtolauseita
GA 26
Rudolf Steinerin mukaan seitsemän arkkienkeliä vuorottelee ajanhenkinä. Arkkienkeli Mikael tuli meidän aikamme ajanhengeksi vuonna 1879.
Edellinen Mikaelin aika vallitsi kreikkalaisen kulttuurin kukoistusaikana. Mikaelin aika merkitsee tietoisuuden valaistamista, ajattelun selkeyttä ja universaalisuutta, vapautumista vanhoista rajoituksista.
Samalla sisäisen vapautumisen mahdollisuus merkitsee myös taistelua henkisessä maailmassa. Mikael vapauttaa ihmiselle sen kosmisen alueen, jossa vapauden kokeminen on mahdollista.
torstai 28. syyskuuta 2017
Mikael-meditaatio
Aamulla
Oi Mikael,
Asetun sinun suojelukseesi,
Liityn sinun ohjaukseesi
Täydestä sydämestäni,
Niin että tästä päivästä tulee
Sinun kohtaloa muodostavan tahtosi kuva.
Illalla
Kannan suruni laskevaan aurinkoon,
Asetan huoleni sen säteilevään kohtuun.
Valon täyttäminä,
Rakkauden lämmittäminä
Ne palaavat luokseni
Auttavina ajatuksina
Pätevien tekojen voimana.
* * *
Tämän meditaation pitäisi olla peräisin Rudolf Steinerilta, mutta en onnistunut löytämään alkuperäistä saksankielistä muotoa.
Tein suomennoksen kahden englantilaisen käännöksen pohjalta.
Joskus on vaikea löytää sanoja, jotka ilmaisevat täysin alkuperäistä käsitettä. Sanat kohtaloa muodostavat sisältävät jotain myös sanoista kohtaloa luovat, järjestävät, muokkaavat, organisoivat.
Pätevät teot voisivat olla myös puhtaita tekoja, uhritekoja, antaumuksellisia tekoja, iloisen uhrin tekoja, aitoja tai tosia tekoja. Näitä sanoja voi tunnustella.
Lähteessäni on sanottu meditaation päivämääräksi 27.11.1919, mutta sitä ei ole sinä päivänä pidetyssä pedagogisessa esitelmässä. Tuona aikana Steiner tosin piti Mikael-esitelmäsarjaa GA 194, josta meditaatio saattaa löytyä.
- Matti Kuusela
Tunnisteet:
ajatukset,
huolet,
kohtalo,
meditaatio,
Mikael,
rakkaus,
suoja,
suojelus,
surut,
teot,
valo
maanantai 19. kesäkuuta 2017
Ajatusten voima
Ajatukset alkavat vaikuttaa sielussa koko voimallaan vasta silloin, kun niihin liittyy sydämellisen elämyksellinen lämpö.
- Rudolf Steiner, 16.8.1910
keskiviikko 19. huhtikuuta 2017
Ihmissielu on hyvin lähellä henkistä maailmaa
Nykyihmisen... sielu on yleisesti ottaen hyvin lähellä henkistä maailmaa. Mutta materialistisen maailmankäsityksen ja erityisesti materialististen asenteiden vuoksi hänen ajatuksensa ja etenkin tunteensa ovat kutoneet verhon hänen ja henkisen maailman välille...
Ihminen voi löytää yhteyden maallisen ja henkisen maailman välille, jos hän pyrkii rohkeasti kehittämään sellaisia sisäisiä voimia, joita tarvitaan näkymättömän maailman ymmärtämiseen, eikä vain sen maailman, jonka luonto maalaa meidän ulkoisille aisteillemme. Voimme liittyä tähän näkymättömään olemassaoloon ja kokea sen, jos vireytämme riittävästi sisäisiä sielunvoimiamme tiedostamaan, että sielullamme on jotain yhteistä henkisen maailman kanssa.
Rudolf Steiner, Cosmic and Human Metamorphoses. Berliini 13.2.1917. GA 175.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



