Mennessämme illalla nukkumaan (henkiset) ajatuksen ja ideat, jotka ovat valveaikana kulkeneet tietoisuutemme kautta, alkavat elää. Ne muodostuvat eläviksi. Silloin vainajien sielut lähestyvät ja ottavat osaa näihin näihin ideoihin. He tuntevat tulevansa ravituiksi havaitessaan niitä... ellemme me ole antaneet ajatustakaan henkisille maailmoille ennen vaipumistamme uneen... silloin meillä ei mitään tarjottavaa kuolleiden ravinnoksi.
...kuoleman jälkeen voi saada ravintoa vain niiden ideoista ja ajatuksista, joihin meillä on ollut jokin yhteys elämän aikana.
- Rudolf Steiner, Berliini 11.10.1913
Suomennettuja otteita Rudolf Steinerin esitelmistä. Esimerkiksi henkisen tien kulkemisesta, Kristuksesta, ihmiskunnan kehityksestä ja ihmisen henkisestä rakenteesta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vainajat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vainajat. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 30. huhtikuuta 2017
torstai 27. huhtikuuta 2017
Rakkauden ajatuksia ja tunteita kuolleille läheisille
On hyvin tärkeää lähettää ajatuksia ja tunteita kuolleille läheisille, jotka nyt ovat henkisissä maailmoissa.
Ajatustemme ei tule sisältää toivomuksia, että he olisivat jälleen kanssamme maan päällä, koska ne hankaloittavat läheistemme elämää niissä maailmoissa, joihin he nyt ovat kulkemassa.
Meidän ei tarvitse lähettää henkiseen maailmaan sitä kärsimystä jota tunnemme, vaan rakkautta, jota koemme täältä lähteneitä kohtaan...
Henkinen tutkimus osoittaa, että rakkauden tunteet antavat kuolleille kuin siivet, jotka kohottavat heitä ylöspäin...
- Rudolf Steiner, kirjeestä Paula Stryczekille, Berliinissä 31.12.1905. GA 264
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
