Suomennettuja otteita Rudolf Steinerin esitelmistä. Esimerkiksi henkisen tien kulkemisesta, Kristuksesta, ihmiskunnan kehityksestä ja ihmisen henkisestä rakenteesta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste karma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste karma. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 2. elokuuta 2017
Karma ja perinnöllisyys
Missä suhteessa karman laki on fyysiseen perinnöllisyyteen? Fyysisellä periytymisellä on suuri merkitys. Me tiedämme, että pojassa tulee esiin tiettyjä isän ja esivanhempien piirteitä. Esimerkiksi Bachin perheessä oli kahden ja puolen vuosisadan aikana kaksikymmentäkahdeksan merkittävää muusikkoa.
Bernoulli oli merkittävä matemaatikko, ja hänen jälkeensä perheeseen syntyi vielä kahdeksan tärkeää matemaatikkoa. Se on kaikki perinnöllisyyttä, sanotaan, mutta se on vain osaksi totta. Jos tahtoo tulla esimerkiksi hyväksi muusikoksi, siihen ei riitä, että on sielussaan muodostanut musikaalisia taipumuksia, vaan silloin on saatava myös fyysisesti riittävän hyvä korva. Muusikkoperheessä hieno kuuloaisti periytyy puhtaasti fyysisesti vanhemmilta lapsille.
Perheessä, jossa harrastetaan paljon musiikkia, sen jäsenillä on myös musikaalisesti kehittynyt kuuloaisti. Kun sellainen sielu, jolla on vahva valmius musiikkiin, inkarnoituu, on ymmärrettävää ettei hän hakeudu perheeseen, jossa ei harrasteta musiikkia... vaan hän syntyy sellaiseen perheeseen, jossa on sopivat fyysiset edellytykset.
Se on täysin sopusoinnussa karman lain kanssa. Vastaavasti voi olla laita moraalisen rohkeuden suhteen. Ellei ihminen löydä siihen soveltuvaa verenperintöä, ei moraalinen rohkeus pääse esille.
- Rudolf Steiner, Vor dem Tore der Theosophie.
Esitelmä Stuttgartissa 28.8.1906
GA 95
keskiviikko 17. toukokuuta 2017
Karma ja perinnöllisyys
Mikä on karman yhteys fyysiseen perinnöllisyyteen? Fyysisellä perinnöllisyydellä on suuri merkitys. Tiedämmehän, miten isän ja hänen esi-isiensä omainaisuuksi voi ilmetä jälleen pojassa. Esimerkiksi Bachin perheessä oli kaksikymmentäkahdeksen lahjakasta muusikkoa 250 vuoden aikana. Ja suuren matemaatikon, Bernoullin, perheeseen syntyi kahdeksan lahjakasta matemaatikkoa hänen jälkeensä.
Kaikki tämä on seurausta perinnöllisyydestä, meille kerrotaan. Mutta se on vain osittain totta. Ollaksesi hyvä muusikko tarvitset enemmän kuin musikaalista valmiutta, tarvitset myös hyvän kuuloaistin fyysisessä mielessä. Tarkka korva on muusikkoperheissä esiintyvä fyysinen ominaisuus, joka periytyy sukupolvelta toiselle.
...ja kun sielu, jolla on kehittynyt musikaalinen lahjakkuus, on inkarnoitumassa maan päälle, hän ei tietenkään valitse perhettä, joka ei ole kiinnostunut musiikista... vaan sellaisen, jolla on sopivat fyysiset edellytykset. Tämä on täysin sopusoinnussa karman lain kanssa.
Samaa pätee myös moraalisen rohkeuteen... Sinun on oltava hyvin huolellinen valitessasi vanhempiasi. Kysymys ei ole siitä, että lapsi muistuttaa vanhempiaan, vaan että hän syntyy perheeseen, jonka vanhemmat muistuttavat eniten häntä itseään.
- Rudolf Steiner, At the Gates of Spiritual Science. GA 95.
*
Lainauksessa Steiner puhuu yleisistä periaatteissa. Yksittäinen ihminen voi myös voittaa karmalliset tai perinnölliset esteet.
Kuva, Göreme, Matti Kuusela
lauantai 25. maaliskuuta 2017
Avataara
Sellaista henkistä olentoa, joka laskeutuu ihmisolemukseen vaikuttaakseen ihmisenä kehitykseen, ilman että hän saa itselleen mitään tästä ruumiillistumisesta, tai ilman että hänen näin maailmasta saamillaan kokemuksilla on mitään merkitystä hänelle itselleen, nimitetään itämaisessa viisaudessa avataaraksi.
Ero avataaran ja ihmiskehitykseen itseensä kuuluvan johtavan olennon välille on se, että avataara ei saa itselleen mitään hyötyä fyysisestä elämästään tai useammista, joissa hän toimii opettajana. Hän toimii pelkästään ihmiskunnan hyväksi ja edistykseksi fyysisessä ruumiissa.
Kuten sanoimme, avataara voi laskeutua ihmiseksi kerran tai useampia kertoja peräkkäin, ja on aivan muuta kuin tavallinen ihmisyksilö.
- Rudolf Steiner, Geisteswissenschaftlice Menschenkunde, Berliini 15.2.1909. GA 107.
*
Minusta tällainen avataara-elämä on erityisen kiintoisa sen karmallisen yhteyden takia. Avataara ei voi käyttää ihmiselämää oman kehityksensä hyväksi sen takia, että hänellä ei ole elämässään karmallisia yhteyksiä.
Se saa ymmärtämään, miten suuri siunaus karma on ihmiskunnalle. Se että kaikki yhdeksän enkelikuntaa ovat mukana ihmisen kehityksen suunnittelussa, mahdollista juuri sen, että jokainen maallinen elämä vie eteenpäin sekä ihmisen itsensä että koko ihmiskunnan kehitystä.
- Matti Kuusela
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


