Pahuuden muuntuminen hyväksi

Olemme jo puhuneet siitä, miten yksittäiset taivaankappaleet eivät ole ainoastaan fyysisiä ja aineellisia, vaan niihin liittyy sekä korkeampia että alempia henkisiä olentoja, jotka työskentelevät ylevästi koko aurinkokunnan kohottamiseksi, ja myös sellaisia, jotka vaikuttavat estävästi ja tuhoavasti.

Mutta meidän on oltava selvillä siitä, että myös se mikä näyttää tuhoavalta, jäsentyy koko aurinkokunnan viisauteen. 

Siksi on sanottava: Siellä missä vaikuttaa näennäisesti tuhoavia, taantuvia tai pahoja voimia, siellä kehitystä johdetaan viisaudesta käsin niin, että myös nämä tuhon, taantuman ja pahuuden voimat muuntuvat ja johtavat kokonaisuuden kannalta lopulta hyvään.


Rudolf Steiner
Das Hereinwirken geistiger Wesenheiten in den Menschen
Berliini 29.2.1908
GA 102


Tästä otteesta nousee esiin niin paljon sellaista, mitä tahtoisi sanoa täydennykseksi. Mutta huomaan, että mikään ei oikein riitä. Elämän koko dramatiikka on niin suurta, että edelläolevat lauseet voi oikeudenmukaisesti lausua vain kun tämän koko draaman kokee riittävän syvästi.

Hyvyys, totuus, kauneus

Hyvyyden kokeminen ei kauneuden tavoin esitä yhteyttä esimaallisen olotilaan kuvana, joka katoaa ihmisen astuttua kuoleman portista, vaan hyvyys on todellista liittymistä maailmaan, joka on aina läsnä. Mutta ihminen on siitä erillään fyysisessä maailmassa. Hyvyyden kokemus on todellista yhteyttä, joka johtaa suoraan siihen maailmaan, jonne ihminen astuu kuoltuaan.

Ihmisen maan päällä harjoittamaan aitoon hyvyyteen sisältyy voimia, jotka kulkevat kuoleman portin yli.

Pohjimmiltaa meissä oleva totuuden ja totuudenmukaisuuden tunto on perintöä syntymää edeltävästä elämästä. Kauneudentaju on tahtoa saada maallisessa elämässä edes kuva esimaallisesta yhteydestä henkisyyteen. Ja hyvyyden avulla meissä elää välttämättömyys olla katkaisematta siteitämme henkiseen maailmaan ja säilyttää siihen todellinen yhteys...

Olla totuudenmukainen tarkoittaa, että ihmisellä on oikea suhde henkiseen menneisyyteensä.

Kauneudentaju tarkoittaa, ettei ihminen maallisessa elämässään kiellä yhteyttään henkiseen maailmaan. Hyvyys merkitsee idun muodostamista tulevaisuuden henkistä maailmaa varten...

Epätosi ihminen kieltää itseltään henkisen menneisyytensä, valehtelija leikkaa poikki langat itsensä ja menneisyytensä väliltä. Joka halveksii kauneutta, haluaa muodostaa itselleen tilan, jossa hengenaurinko ei loista hänelle, missä hän voi kulkea hengettömyyden varjossa. 

Se, joka kieltää hyvyyden, oikeastaan luopuu henkisestä tulevaisuudestaan, vaikka odottaa, että se kuitenkin lahjoitettaisiin hänelle joitakin ulkoisia rohtoja käyttäen.

- Rudolf Steiner, Totuus, kauneus, hyvyys. Esitelmä Dornachissa 19.1.1923. GA 220.