Perhoset lahjoittavat kukille taivaan läheisyyden

Odilon Redon, Kukkia ja perhosia

"On aivan erityistä nähdä hyönteisen ollessa kukassa, miten samalla astraalisuus vaikuttaa kukan yllä. Siinä kasvi pyrkii ylös maallisesta olomassaolostaan. Kasvin kaipuu taivaaseen vallitsee kukan värejä loistavien terälehtien yllä. Kasvit itse eivät voi itse tyydyttää tätä kaipuutaan, mutta kosmoksesta laskeutuvat niiden puoleen perhoset. Ne säteilevät sitä, minkä kosmos antaa laskeutua kasveille...

Näin maan piirissä toteutuu se ihmeellinen yhteisyys, että hyönteiset, tässä erityisesti perhoset, tyydyttävät kasvien kaipuun. Sen, mitä kukkien värit kaipaavat säteillessään värejään maailmanavaruuteen, tuovat kuin tiedon täyttymykseksi perhoset laskeutuessaan omassa väriloisteessaan kasvien luo."



- Rudolf Steiner, Ihmisen yhteys luontoon ja kosmokseen
Esitelmästä Dornachissa 26.10.1923
GA 230


Odilon Redon oli ranskalainen taiteilija 1840-1916. Hän syntyi Bordeauxissa, mutta muutti Pariisiin kolmekymmenvuotiaana. Hän eli melkoisen omissa oloissaan mustavalkoisten painotöiden parissa. Yli viisikymppisenä hän kuitenkin kävi läpi uskonnollisen kriisin ja vaikean sairauden sekä ryhtyi maalaamaan. Hän käytti yhtäläisesti sekä pastelli- että öljyvärejä. Elämänsä loppupuolella hän olikin hyvin tunnettu.

Sen vähän perusteella, mitä olen hänestä lukenut, häntä nimitetään symbolistiseksi taiteilijaksi, muttta se ei jotenkin toimi. Hänen ilmaisunsa väriloiste on niin huikeaa ja täydellisen osuvaa, että ainakin minä koen sen enemmän aidoksi todellisuudeksi, tosin huomattavan sisäiseksi. - Matti

Alkemian salaisuus

Olenpa iloinen löydettyäni Steinerilta tämän keskiajan alkemiaa koskevan otteen. Tämä on kuitenkin vain johdantoa suurempaan teemaan, josta Steiner puhuu keskiajan vakavien tutkijoiden syvänä tragiikkana. Mutta jo tämä ote valaiseen paljon:

"Kaikki nämä syvät tutkijat, jotka etsivät ihmisen ja maailmankaikkeuden salaisuuksia kemiallisista kokeista, ovat myöhemmän keskiajan korkeamman asteen faustisia ihmisiä, sillä kaikki he tunsivat syvästi erään seikan: Tehdessämme kokeita meille puhuvat maan, veden, ilman ja tulen luonnonhenget. Kuulemme niiden kuiskailun, supinan, niiden omituisen, kuiskaavasti alkavan ääntelyt, joka sitten kasvaa harmonioiksi ja melodioiksi, ja palaa sitten jälleen itseensä.

Nämä melodiat ilmaisevat, millainen luonnontapahtuma on kyseessä. Kokekaamme, miten tutkijalla on edessään tislauspullo. Hän syventyy hartaana siihen, mitä tapahtuu. Esimerkiksi oksaalihapon muuttuessa muurahaishapoksi hän kokee: Jos tämän prosessin tapahtuessa teen kysymyksen, johon luonnonhenget vastaavat, ja tätä vastausta voi käyttää ihmisen sisäisen olemuksen ymmärtämiseen, silloin koeputki alkaa puhua väri-ilmiöinä.

Silloin tajuaa, miten maan ja veden luonnonhenget nousevat oksaalihaposta ja alkavat vaikuttaa. Kokee, miten kaikki muuttuu kuin hyräileväksi melodiaksi, harmonioiksi, jotka sitten palaavat takaisin itseensä. Tällä tavoin keskiajan alkemisti koki tapahtuman, jossa syntyy muurahaishappoa ja hiilidioksidia.

Kun näin eläytyy siirtymiseen värielämyksestä musikaaliseen, eläytyy samalla siihen, mitä koetapahtuma kertoa suuresta luonnosta ja ihmisestä. Silloin saa tunteen: luonnonkohteet ja -tapahtumat ilmaisevat vielä jotain sellaista, mitä jumalat puhuvat. Ne ovat jumalallisia kuvia. Näitä kokemuksia voi tutkija käyttää ihmisen sisäiseksi avuksi."

- Rudolf Steiner, Mysteeriomuotoja. Dornach 23.12.1923.

Sitten Steiner jatkaa tuon ajan alkemistien tragediasta. He saivat yhteyden luonnonhenkiin ja näiden kosmiseen opetukseen monistakin asioista, mutta näillä luonnonhengillä ei kuitenkaan ollut läheistä yhteyttä ihmisyyteen, kuten niillä enkeliolennoilla olisi ollut, joihin ihmiskunta oli aikaisemmin pystynyt olemaan yhteydessä.

Näin kehitys kohti aikaa, jolloin myös yhteys luonnonhenkiin katosi, ja syntyi pelkästään aistihavaintoon ja ajatteluun pohjautuva tiede.