Näytetään tekstit, joissa on tunniste ihmiskunta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ihmiskunta. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Kiitollisuudentunteesta rakkauteen



Nykyisin kiitollisuudentunnetta on aliarvostettu. Kiitollisuus liittää meidät maailmaan. Se saa meidät tuntemaan, että olemme mukana maailmassa. Jos opasta lasta niin, että hän oppii tuntemaan kiitollisuutta jopa aivan pienimmistäkin asioista, silloin hän ei sulkeudu maailma itsekkäästi, vaan hänestä tulee altruistinen. Hän tuntee itsensä osaksi maailmaa..

Ja kun on kyennyt opettamaan lapselle kiitollisuuden tuntoa, oivaltaa että siihen sisältyy myös moraalisen kasvatuksen perusta. Sillä jos kiitollisuuden tunteesta tulee luonnollinen suhde kaikkeen tietoon, silloin se voi helposti täyttyä sillä rakkaudella, joka ihmisellä on oltava muuta ihmiskuntaa ja lopulta kaikkia olentoja kohtaan. Kiitollisuus on paras tapa kehittää rakkautta.

Rudolf Steiner, Erziehung zum Leben
Esitelmästä Haagissa 4.11.1922
GA 297a

lauantai 18. marraskuuta 2017

Miten palvella ihmiskuntaa

Koli, marjoja tyhjäksi jääneen talon pihalla


Parhaiten palvelemme ihmiskuntaa kehittämällä erityistaipumuksiamme ja antamalla ne kehittyvällä kulttuurivirralle...

Henkinen tutkimus ei ole olemassa ulkoisten uskontojen levittämiseksi... Hengentutkimuksen mukaista on, että tarjoamme parastamme, puhdasta ihmisyyttä koko ihmiskunnalle. Todellista henkistä suvaitsevuutta on, että elämme vain itsessämme, mutta emme itsellemme, vaan kaikkien ihmisten hyväksi.

Meidän on käsitettävä, että henkisen tiedon kautta kaikki ristiriidat lakkaavat. Juuri siitä syystä meidän on nyt hyvä oppia tuntemaan eri kansansielut. Henkinen tutkimus ei aseta niitä vastakkain, vaan harmoniseen yhteistoimintaan. Mitä paremmin sen ymmärrämme, sitä parempia henkisen tiedon oppilaita meistä tulee.

Rudolf Steiner, Kansansielujen tehtävä
ja germaanispohjoismainen mytologia
Esitelmäsarjan päätössanat Oslossa 17.6.1910

tiistai 3. lokakuuta 2017

Ajattelun elävyys



Ajattelun elävyyden häviämisen jälkeen täytyy elävä ajattelu saavuttaa uudelleen. Muuten ihmiskunta jää heikoksi ja kadottaa oman todellisuutensa, joka lepää ajattelun perustalla.

Siksi on välttämätöntä, että henkisessä liikkeessä... puhutaan aina elävän ajattelun muodossa. Muuten käy niin, että myös henkinen tieto käsitetään kuolleella ajattelulla... Henkisiä totuuksia ei pidä käsittää kuolleen ajattelun muodoin, sillä silloin ne vääristyvät ja lakkaavat olemasta tosia.


Rudolf Steiner, Antroposofisen liikkeen kohtalonyhteydet
Esitelmäsarja Dornachissa 1.7.-8.8.1924
GA 237

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Korkeampi minä ja Kristus


Kristus ja Maria

Ihmisen oma korkeampi minä, sisäinen ohjaaja, joka loistaa meissä lapsuusvuosinamme ja vaikuttaa tietoisuutemme pinnan alla, on syvässä yhteydessä siihen ihmiskunnan minään, joka kerran astui ihmiskehitykseen ja saattoi kolmen vuoden ajan vaikuttaa ihmisen muodossa.


Lainaus Rudolf Steinerilta - tämän tarkempi lähde unohtui alunperin merkitä mukaan. - Matti 


maanantai 24. huhtikuuta 2017

Ottamisesta antamiseen




"Mihin oikeastaan perustuu se, että olennot tulevat yhä mahtavammiksi? Se johtuu siitä, että ne tarvitsevat aluksi apua ja tukea... ja kehittyvät sitten sellaisiksi jotka osaavat antaa jotain. Kaikki kehitys perustuu pohjimmiltaan siihen, että kasvaa ottamisesta antamiseen.

Saman kohtaamme jo ihmisen kehityksessä syntymästä kuolemaan. Vauva on aluksi avuton ja hänen täytyy saada apua ympäristöltään. Mutta kasvaessaan hän kehittyy yhä enemmän avun saajasta avun antajaksi. Sama tapahtuu myös ihmiskunnan kehityksen suurissa linjoissa."


- Rudof Steiner, Geistige Hierarchien und ihre Widerspiegelung in der physischen Welt. Düsseldorf 13.4.1909. GA 110.

lauantai 18. maaliskuuta 2017

Rakkauden voima - Buddha ja Kristus



Buddhan vaikutus teki mahdolliseksi oppia tuntemaan rakkauden opin sisältö. Kristuksen panos oli erityisesti elävä voima, ei oppi. Hän antoi itsensä, laskeutui alas, ei ainoastaan vaikuttaakseen ihmisen tunne- tai astraalikehoon, vaan minuuteen, jotta se pystyy säteilemään itsestään rakkauden voimia.

Kristus toi maan päälle rakkauden elävän voiman, ei vain sen viisaussisältöä. Siinä on asian ydin.

Ellei mitään muuta olisi tapahtunut Buddhan jälkeen, ihmiskunta oppisi tuntemaan rakkauden ja myötätunnon opin, mutta on aivan toista saavuttaa voima rakkaudessa elämiseen. On tärkeää, ettei vain tunne rakkauden ja myötätunnon olemusta, vaan myös kehittää niiden voiman itsessään.

Tämä kyky lähti liikkeelle Kristuksesta. Hän vuodatti ihmisiin rakkauden, joka tulee yhä kasvamaan. Kun ihmiset saapuvat kehityksensä päähän, he tuntevat viisautena rakkauden ja myötätunnon voiman. Siitä he saavat kiittää Buddhaa. Mutta samalla he kykenevät säteilemään rakkautta minuudestaan. Siitä he saavat kiittää Kristusta.

Näin meidän on kuvailtava Buddhan ja Kristuksen yhteistoimintaa. Luukkaan evankeliumi kertoo, miten paimenet kiiruhtavat ottamaan vastaan henkistä ilmoitusta. Ylhäällä näkyy enkelijoukko, Buddhan sieluruumiin ilmaus.

Mitä paimenille ilmoitettiin? Luukkaan evankeliumin Jeesus-lapsen yllä enkelijoukkona loistava Buddhan sieluruumis ilmoitti paimenille viisauden täyttämän jumalan ilmestymisen korkeuksista. Ja siihen lisätään: "Kunnia jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisille, joilla on hyvä tahto." Toisin sanoen, rauha ihmisille, joissa elää rakkauden todellinen, elävä voima, Kristus-voima. Tämän on vähitellen toteuduttava maan päällä Kristuksen viitoittaman tien mukaan.

- Rudolf Steiner, Luukkaan evankeliumi. Esitelmäsarja Baselissa 1909.