Hyvyys, totuus, kauneus

Hyvyyden kokeminen ei kauneuden tavoin esitä yhteyttä esimaallisen olotilaan kuvana, joka katoaa ihmisen astuttua kuoleman portista, vaan hyvyys on todellista liittymistä maailmaan, joka on aina läsnä. Mutta ihminen on siitä erillään fyysisessä maailmassa. Hyvyyden kokemus on todellista yhteyttä, joka johtaa suoraan siihen maailmaan, jonne ihminen astuu kuoltuaan.

Ihmisen maan päällä harjoittamaan aitoon hyvyyteen sisältyy voimia, jotka kulkevat kuoleman portin yli.

Pohjimmiltaa meissä oleva totuuden ja totuudenmukaisuuden tunto on perintöä syntymää edeltävästä elämästä. Kauneudentaju on tahtoa saada maallisessa elämässä edes kuva esimaallisesta yhteydestä henkisyyteen. Ja hyvyyden avulla meissä elää välttämättömyys olla katkaisematta siteitämme henkiseen maailmaan ja säilyttää siihen todellinen yhteys...

Olla totuudenmukainen tarkoittaa, että ihmisellä on oikea suhde henkiseen menneisyyteensä.

Kauneudentaju tarkoittaa, ettei ihminen maallisessa elämässään kiellä yhteyttään henkiseen maailmaan. Hyvyys merkitsee idun muodostamista tulevaisuuden henkistä maailmaa varten...

Epätosi ihminen kieltää itseltään henkisen menneisyytensä, valehtelija leikkaa poikki langat itsensä ja menneisyytensä väliltä. Joka halveksii kauneutta, haluaa muodostaa itselleen tilan, jossa hengenaurinko ei loista hänelle, missä hän voi kulkea hengettömyyden varjossa. 

Se, joka kieltää hyvyyden, oikeastaan luopuu henkisestä tulevaisuudestaan, vaikka odottaa, että se kuitenkin lahjoitettaisiin hänelle joitakin ulkoisia rohtoja käyttäen.

- Rudolf Steiner, Totuus, kauneus, hyvyys. Esitelmä Dornachissa 19.1.1923. GA 220.